Työnantajat ja yritykset voivat edistää nuorisotakuun toteutumista

Työnantaja on avainasemassa nuorisotakuun toteutuksessa: työnantaja voi ottaa nuoria työkokeiluun ja/tai palkata nuoria palkkatuella töihin tai oppisopimuskoulutukseen. Samalla työnantaja toteuttaa yhteiskuntavastuutaan, varmistaa osaavan työvoiman saannin myös tulevaisuudessa ja voi parantaa julkikuvaansa vastuullisena työnantajana.

Nuoren työllistäminen palkkatuen avulla

Nuoren työllistämiseen on mahdollista saada palkkatukea valtiolta. Palkkatukea haetaan siitä TE-toimistosta, jonka alueella työpaikka sijaitsee tai jonka alueelta työtön työnhakija on tarkoitus palkata. Nuoren työnhakutilanteessa esittämä Sanssi-kortti ei riitä vaan työnantajan on täytettävä aina palkkatukihakemus. Hakemuksen perusteella TE-toimisto harkitsee myönnetäänkö tuki, minkä suuruisena se myönnetään ja kuinka pitkäksi ajaksi palkkatukea voi saada. 

Palkkatukea voi myös hakea sähköisesti Palk­ka­tu­ki-verk­ko­pal­ve­lun kaut­ta. Sähköinen hakeminen on helppoa ja se edellyttää vain Katso-tunnistusta, joka on helppo hankkia. Ohjeet tunnistuksen hakemiseen löytyvät tääl­tä. Sähköinen hakumahdollisuus helpottaa entisestään palkkatuen hakemista, jos työnantaja aikoo hakea tukea myöhemminkin. Hakemukseen ei tarvita lainkaan liitteitä!

Jos palkkatuki myönnetään, työnantajan on haettava tukea ELY-keskukselta yhden, kahden tai kolmen kuukauden jaksoissa. Ensimmäisen maksatushakemuksen liitteeksi tarvitaan kopio työsopimuksesta (ja oppisopimuksesta, jos kyseessä on oppisopimuskoulutus).Työ ei saa alkaa ennen kuin TE-toimisto on antanut palkkatukipäätöksen, sillä muutoin tukea ei voida myöntää. Työsopimus allekirjoitetaan vasta sen jälkeen, kun palkkatukipäätös on tehty.

Yrityksille tarkoitetun palkkatuen hakemuslomakkeen (TEM322) löydät osoitteesta: Yrityssuomi.fi.                            Muille työnantajille tarkoitetun palkkatuen hakemuslomakkeen (TEM321) löydät täältä.

Lisätietoja palkkatuesta saat alueesi TE-toimistosta. Jos haluat palkata nuoren palkkatuella, mutta et vielä tiedä sopivaa nuorta, voit kysyä TE-toimistosta myös mahdollisia työntekijöitä. Lisätietoja saat osoitteesta: Sanssi-kortti.fi ja TE-palvelut.fi.

Palkkatukea voidaan myöntää myös kesätöihin

Palkkatukea voidaan myöntää myös määräaikaiseen työsuhteeseen, joten työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea myös kesätöihin palkattavasta nuoresta. Jotta tukea voidaan myöntää, palkattavan nuoren tulee olla työtön työnhakija.

Työnantaja hyötyy oppisopimuskoulutuksesta

Palkkaamalla nuoren oppisopimuskoulutukseen, työnantaja voi saada ammattilaisen suoraan tarvitsemiinsa tehtäviin. Nuorisotakuu tukee työnantajien mahdollisuutta palkata nuoria oppisopimuksella. Työnantajille voidaan maksaa korotettua koulutuskorvausta samana vuonna perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen päättäneiden opiskelijoiden oppisopimuksena toteuttavaan ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen. Korvaus on ensimmäisenä oppisopimusvuonna 800 euroa kuukaudessa, toisena oppisopimusvuonna 500 euroa kuukaudessa ja kolmantena vuonna 300 euroa kuukaudessa. Oppisopimukseen voidaan myöntää myös palkkatukea.

Lisätietoja oppisopimuskoulutuksesta saat osoitteesta: Oph.fi ja Oppisopimus.net.

Ota selvää oppisopimuskoulutuksen hyödyistä työnantajalle! Katso video, jossa Lidlin henkilöstöpäällikkö Maria Hekkala kertoo oppisopimuskoulutuksen eduista.





Sanssi-kortilla apua yritykselle

Pirkanmaalainen yhden naisen yritys päätti palkata apuvoimia kasvavaan liiketoimintaansa, vaikka uuden työntekijän palkkaaminen tuntui riskiltä. Sanssi-kortilla palkattu nuori osoittautui yrittäjälle lottovoitoksi ja nuorelle aukesi pääsy unelmaduuniin. Lue lisää yrittäjän ja nuoren kokemuksista Oiva-lehdestä (Pirkanmaan ELY-keskuksen asiakaslehti).

Tutustu Sanssi-kortin etuihin ja katso alla oleva video.Äänessä ravintolayrittäjä ja toimitusjohtaja Raimo Pekkonen.